True
Yamaha vei minun sydämeni!

Työpaikan vaihto tulee melko yllättäen monelle, näin nyt myös minulle. Tavallaan hyppy Venekeskukseen Konekeskuksesta ja samalla uudelle alalle ei ole hyppy tuntemattomaan, koska toiminta-alue ja veneily on kuitenkin minulle tuttua. Tunnen voimakasta halua päästä jo veneen kimppuun näin keväällä. Ajattelin vähän avata millä tavalla kone ja venekauppa ovat samanlaisia. Olen kahdessa otteessa, puolet työelämästäni, toiminut aikaisemmin konekaupan alalla.

Ensinnäkin kyse on sesonkibusineksestä. Kylvö- lumi- tai heinäkoneet hankintaan tiettyyn melko lyhyeen, mutta tärkeään työvaiheeseen. Kuitenkin myyjät ja asiakkaat tekevät töitä näiden tiimoilta vuoden ympäri. Valmistajat ja myyjät ennakoivat kysyntää ja koeajot sekä tapahtumat suunnitellaan off-seasonilla. Asiakas voi hyödyntää talvea käymällä kursseilla ja sisänäyttelyissä ja näin kehittää taitojaan ja virkistää itseään. Suunnitelmalliset ostajat hankkivat sesonkikoneensa aina syksyllä, tavallaan seuraava sesonki alkaa nimittäin silloin.

Uudet teknologiat ovat megatrendi monella alalla. Konekaupassa se liittyy tänä päivänä paikkatietoon, satomittaukseen sekä koneiden ja traktoreiden yhteen kytkettävyyteen. Veneilyssä uudesta teknologiasta saadaan etua moottorien suorituskyvyssä, navigoinnissa ja veneen hallinnassa. Tekniikka voi vähän ärsyttääkin ja niin kone kuin venepuolella on myös aina tosiammattilaisia, jotka mieluiten hoitavat homman itse, ilman hienoja tekniikoita.

Luovutushetki on näillä aloilla selvästi tärkeämpi kuin esim. autokaupassa. Vene- ja työkoneajokorttia ei ole olemassa ja olen tottunut, että asiakkaalla on iso tiedonjano luovutushetkellä. Näissä tilanteissa ei ole tyhmiä kysymyksiä ja asiakkaalla pitää olla hyvät eväät lähteä kohti omia haaveitaan uudella laitteellaan. Hienoa olisi, jos ennen luovutusta olisi asiakas sammutellut tiedonnälkäänsä mm lukemalla käyttöohjetta/huoltokirjaa.

Ennakoiva huolto ja kriisin tullen nopea paikan päällä tehtävä huolto tai korjaus ovat keskeisiä jälkimarkkinoinnin teemoja. Hyvä heinäpouta tai oikeat veneilykelit lomalla ei saa mennä ohi sen takia, että on häiriöitä esim. moottorissa. Tekevälle voi aina sattua ja pienet haaveritkin voi harmillisesti haitata harrastamista. Korkea teknologia on tehnyt korjaamisesta haastavaa. Uuudet laitteet harvoin hajoavat, mutta jos hajoavat, ei kaasarin puhdistus enää auta. Tämän takia niin koneliike kuin veneliike joutuu kehittämään omaa osaamista huipputasolle, että laitteet saadaan heti liikkeelle. Toimialoilla on sanonta, että myyjää myy ensimmäisen, vaikka veneen, mutta huolto seuraavaan. Tätä minun ammatillinen elämäni on ollut tähänkin asti.

Lopuksi vielä iso yhdistävä tekijä on vaihtokauppa. Vaihtolaitteet ovat yhdessä jälkimarkkinoinnin kanssa, kaupan suurin yksittäinen lisäarvotekijä asiakkaalle ja veneen tai koneen valmistajalle. Vaihtolaite on meille aina kaupankäyntiväline. Vaihtokaupan myötä erotumme ja niin yhtiö-, kuin myyjäkohtaisella tasolla vaihtokauppa ratkaisee aina meidän menestymisemme. Käytetyt veneet ovat eräänlainen lihatiski, siinä pitää olla erilaista katseltavaa ja osteltavaa, muuten se ei kiinnosta. Käytetyllä veneellä pääsee nauttimaan saaristostamme ja kehittämään omia kipparintaitoja aivan samalla tavalla kuin uuden kanssa. Lisäksi veneilystä voi kehittää koko perheen harrastuksen myös käytetyllä veneellä.

Nykysuhdanteessa on hyvä kysyntä uusille ja käytetyille veneille. Vene on hyvä hankinta, jos kaikki on kunnossa ja huollot on dokumentoitu, voi todella yllättyä miten 10 v sitten hankittu vene käyttäytyy vaihtokaupassa tänä päivänä. Itse olen veneillyt aloituksesta lähtien aina harkitusti vaihtaen vähän uudempaan tai isompaan. Toisille lyhytvuokraus tai 2 vuoden leasing on parempi vaihtoehto. Rahaa on varmaan mennyt saman verran. Itse pidän kuitenkin siitä, että hallissa seisoo talvella oma vene ja voin miettiä minkälaisia tavoitteita ensisesongille asetan teknologian, mukavuuksien ja veneilykokemusten suhteen. On myös mukava odottaa jäidenlähtöä ja suunnitella keväthuollon tekoajankohtaa.

Anders

Yamaha, Revs Your Heart

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.