True
Vaihtoveneveneilyn salat

Käytetyllä veneellä voi nauttia veneilystä aivan täysin mitoin. Käytetty vene on uuttaa vastaavaa halvempi ja sitä on voitu jopa kunnostaa ja parantaa aikaisempien omistajien puolesta. Käytetty vene voi olla vaihtoehto uudelle. Vaihtoveneet ovat meille kauppiaille myös mahdollisuus myydä muun merkkisiä veneitä, kuin meidän jo edustamat venemerkit. Vaihtovene on siis mahdollisuus uudelle asiakassuhteelle.

Vaihtoveneisiin liittyy riski piilevistä vioista. Olen kaupankäynnissä yhä enemmän sitä mieltä, että sen sijaan, että korostetaan vahvuuksia ja hyviä puolia myytävässä veneessä meidän pitäisi esitellä viat ja puutteet. Kaupankäynnin muuttuessa yhä sähköisemmäksi, tarvitsemme yhä enemmän infoa hankintapäätöstä varten. Itse asiassa netti-ilmoituksessa esitetty vika tai puute voi näin helpottaa ostoa. Jonkun murhe on toiselle mahdollisuus ja uusi omistaja suhtautuu puutteeseen tai vikaan mukavana remppahaasteena kevätviikonloppuja ajatellen, kun taas edellinen on murehtinut niitä. Ostaja tietää laitteesta vähemmän kuin myyjä ja ostajalla on vaikeuksia tehdä ostopäätös. Tämän takia luottamus on avainroolissa, mutta luottamus kasvaa vasta onnistuneiden kauppojen myötä.

Olemme Venekeskuksessa ottaneet käyttöön käytettyjen veneiden tarkastuslomakkeen, se täytetään mahdollisuuksien mukaan ensimmäistä kertaa jo vanhan omistajan toimesta. Kun me veneliikkeenä käymme läpi venettä, toteamme vielä sen viat tai puutteet ja päätetään samalla tehtävistä huolloista. Vaihtoveneisiin kohdistuvat kustannukset nostavat niiden myyntihintaa, mutta samalla läpikäyty vene on luotettavampaa kauppatavaraa.

Vaihtovene pitää arvonsa useita muita vehkeitä ja laitteita paremmin. Tunnen kaverin, joka otti tästä hinta-asiasta kaiken irti. Hän osti aina loppukesästä käytetyn veneen. Loppukesästä yksityinen myyjä saattoi myydä veneen hänelle hyvään hintaan, säästäen näin nosto- ja talvisäilytyskulut. Tuntemani henkilö ajeli loppukesän hankkimallaan veneellä ja laittoi sen talvehtimaan omaan lämpimään halliin. Seuraavana vuonna ennen juhannusta hän myi veneen. Hän myi sen venettä nopeasti tarvitsevalle ja sai pyytämänsä hinnan. Sitten hän jäi odottamaan loppukesää, jolloin taas hankki uuden käytetyn veneen. Näin karuselli pyöri monta vuotta ja hän väitti, että ainakin bensat sai maksettua näin. Veneliikkeelle vaihtovene on kuitenkin aina kauppatavara, se tulee varastoon osana maksua ja se lähtee varastosta uudelle omistajalle, jotta hän pääsee nauttimaan Suomen hienoista vesistöistä.

Hyviä venekauppoja toivottaen!

Anders


Reissu Ähtäriin, rautainen tarina

To install this Web App in your iPhone/iPad press and then Add to Home Screen.